Uusia teemoja MunFoorumille

Pari päivää sitten MunFoorumin foorumeilla ilmoitettiin teemojen päivityksestä. Kaikki päivitettävissä olevat teemat päivitettiin uusimpaan löydettyyn versioonsa ja samalla käyttäjien toiveiden mukaan asennettiin uusia teemoja järjestelmään. Samalla löydettiin muutama teema, joiden yhteensopivuus ei ole enää taattua, koska teemojen tekijä ei ole niitä päivittänyt.

+Jatka lukemista

MunVerkon pääsivusto päivitetty

Katselet juuri päivitettyä MunVerkon pääsivua. Tämä sivusto korvaa aikaisemmat MunVerkon pääsivun ja MunPalveluiden blogin yhdistämällä ne yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Ovathan ne kuitenkin yksi ja sama asia.

Tavoitteena on luoda tälle sivustolle palveluja koskevaa materiaalia mukaanluettuna tarvittavia oppaita ja vinkkejä palveluiden käyttöön. Lisäksi tämä sivusto toimii yhtenä kanavana keskustella palveluista käyttäjien kanssa. Varsinaista käyttötukea ei tällä sivustolla kuitenkaan tulla tarjoamaan, vaan se tarjotaan edelleen MunVerkon tukifoorumilla.

Tämä sivusto on osa MunVerkon kasvojenkohotusta. Siisti ja toimiva pääsivusto on yksi osa uutta tapaa, jolla MunVerkon toimintaa pyritään tuomaan paremmin läpinäkyväksi ja käyttäjälle helpommaksi ymmärtää.

+Jatka lukemista

Pientä viilausta MunFoorumiin

  • 1.4.2011 00:00
  • MunFoorumi
  • Kommentit poissa käytöstä

Tein MunFoorumiin muutamia parannuksia foorumien luontiin. Nyt foorumia luotaessa annetut tiedot välittyvät foorumien asetuksiin (sivuston nimi ja slogan).

Tämän lisäksi loin tukifoorumille alueen yleiselle keskustelulle ja rupattelulle. Kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan.

+Jatka lukemista

MunIrkki.com avattu!

MunIrkki tarjoaa helpon keinon päästä IRC-verkkoon. MunIrkki pyrkii tekemään IRCiin pääsemisestä helpompaa tarjoamalla Java-asiakassovelluksen automaattisella palvelintunnistuksella. Asiakassovelluksen pitäisi toimia useimmissa nykyaikaisissa käyttöjärjestelmissä. Sovellus vaatii toimiakseen Java-tuen.

Siirry MunIrkki.comiin >>

Näin aluksi palvelun ilme voi vaikuttaa karulta, mutta se on osittain tarkoituksenmukaista. Sivu on pyritty pitämään mahdollisimman yksinkertaisena, jotta graafisuus ei häiritsisi tekstin lukemista. Myöhemmin toteutettanee hieman siistimpi ilme sivustolle.

Ongelmista voi raportoida tukifoorumille MunIrkin omaan alueeseen.

+Jatka lukemista

phpBB3 opas

Kirjoitin MunFoorumi.comia varten oppaan, jonka tarkoituksena on helpottaa foorumeiden käyttöönottoa. Oppaassa käsitellään lyhyesti kategorioiden sekä alueiden luominen, käyttöoikeudet ja mm. ulkoasun mukauttaminen.

Kommentit oppaan sisällöstä, mahdolliset korjaukset yms. ovat tervetulleita.

Oppaaseen pääset klikkaamalla tästä.

+Jatka lukemista